keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Tää on pipo!






Olipa kerran tyttö, joka sai käsiinsä ihanan pehmeää harmaata lankaa. Lankaa oli vain yksi kerä, joten tyttö ei voinut neuloa siitä mitään kovin suurta. Niinpä hän ajatteli neuloa pipon. Ensin hän ajatteli neuloa sen lapselle, mutta lapsen mielestä mikä tahansa pehmeäkin lanka kutittaa. Niinpä hän neuloi sen itselle. Siihen tuli ihania palmikoita, resoria ja kaunista nurjaa neuletta. Mutta jotain siitä kyllä vielä puutui. Hän kokeili siihen tupsua, mutta se ei oikein sopinut siihen. Sitten hän keksi polttaa nahalle oman bloginsa nimen ja ompeli sen pipon reunaan. Kun pipo oli valmis, hän otti miehensä ja kameransa ja lähti retkelle tuuliselle merenrannalle. Maisemat oli kauniit, seura mukavaa ja viiden kilometrin kävely tuntui mukavasti kehossa. Tyttö oli hyvin onnellinen. Loppu.